Innovatiivisuus ja aktiivinen tuotekehitystyö on ollut meille ominaista koko historiamme ajan. Olemmekin harjatehtaana profiloitunut alan innovaatiojohtajaksi koko maailmassa. Uusien, uraauurtavien tuotteiden kehittäminen on merkinnyt myös omien tuotantomenetelmien kehittämistä ja olemme näin toimineet suunnannäyttäjänä koko harjateollisuudelle. Koska kaikki toimintamme perustuu asiakkaidemme työn tukemiseen, olemme tuotteillamme kehittäneet niin puhtaanapito- kuin öljyntorjuntatoimialaa kohti kestävämpää kehitystä ja puhtaampaa tulevaisuutta.
SAJA® innovaatiotVahvasta ja päättäväisestä tuotekehitystyöstämme kertovat kymmenet tuotteillemme ja tuotantomenetelmillemme myönnetyt kansalliset ja kansainväliset patentit ja mallisuojat. Olemme myös suojanneet tuotteidemme tavaramerkkejä. Immateriaalioikeuksiemme suojaamiseksi ja hallinnoimiseksi olemme luoneet kattavan ja määrätietoisen IPR-strategian. Hallinnoimiseen kuuluu myös omien oikeuksien valvonta ja tarvittaessa väärinkäytöksiin puuttuminen, joita varten käytössämme on kansainvälinen asiantuntijaverkosto.
Tuotekehitystyön perinteisten kriteerien rinnalle olemme ottaneet myös ympäristönäkökulmat. Olemme panostaneet viime vuosina osallistumalla useisiin ympäristöasioihin vaikuttaviin tutkimus- ja kehitystyöprojekteihin. Roolinamme on ollut antaa tutkimuksiin tietotaitoamme kuidun- ja teknisten harjojen valmistajana. TTarkoituksenamme on löytää ympäristöystävällisempiä materiaaleja ja kehittää harjaratkaisuja, jotka vielä paremmin tukevat kestävää kehitystä. Kumppaneita yhteisissä projekteissa ovat mm. Helsingin Yliopiston Biotekniikan Instituutti, Tampereen Teknillisen Yliopiston Materiaalitekniikan laitos, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Suomen Ympäristökeskus SYKE sekä WWF Suomi.
Vuonna 2005 Tampereen kaupunki antoi insinööri Kimmo Sajakorvelle Teknisen luovuuden palkinnon tunnustuksesi hänen teknisestä luovuudestaan harjateollisuuden tuotteiden kehittämisessä.
Samana vuonna Tampereen Nuorkauppakamari antoi Sajas Groupille kunniamaininnan Tuotteva Idea -kilpailussa.
Myös Ylöjärven Yrittäjät valitsivat Kimmo Sajakorven Vuoden Yrittäjäksi.
Vuonna 2007 Tampereen Nuorkauppakamari palkitsi Sajakorpi Oy:n Ympäristöpalkinnolla tunnustukseksi tuotesuunnittelussa osoittamastaan innovatiivisuudesta.